keskiviikko 23. tammikuuta 2013

My Helsinki - by the sea

Helsingistä on nopeasti tullut Minun Kaupunkini. Olen asunut suurimman osan elämääni ihanaisessa pikku Naantalissa, ja sitä pienen kylän kakaraa minusta ei ikinä saa kokonaan hukattua. Tunnen joka kujan ja sopukan, tiedän parhaat pulkkamäet ja marjapaikat, ja osaisin vaikka silmät ummessa kävellä sen kaikki kadut tietäen tismalleen missä mennään.
Helsinki taas on suuri ja uusi ja jännittävä. Kiitos ystäväni Sannan ja kymmenien yhdessäkäveltyjen kilometrien, olen alkanut saada jotain selkoa kaikkiin Helsingin piilottelemiin salaisuuksiin. Täältä löytyy vaikka mitä, kunhan vain jaksaa tonkia! 

Avoimin silmin kulkemisesta olen yrittänyt tehdä itselleni täälläkin asuessa tavan - jonkin aikaa sitten hoksasin että olen lakannut huomaamasta asioita ja se vähän hermostuttihirmustutti. Olen yleensä huomannut kaiken ja vähän päälle, mutta anonyymi suurkaupunki oli saanut minut sulkemaan silmäni asioilta.

Ensimmäinen hienovarainen muistutus asiasta tuli aurinkoisena kesäpäivänä Katajanokalla. Olin ollut siellä työhaastattelussa, ja mietin mitä iltapäivällä tekisin. Päivä oli kaunis ja lämmin, ja kerrankin minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Siinä talojen lomassa kulkiessani haistoin jotain tuttua. Mudan, levän ja suolaveden tuoksun. Sitten näin sen - kimmeltävän meren joka leikki tuulen kanssa kevyitä vaahtopäitä pinnallaan! En muista koska olisin ilahtunut sen näkemisestä yhtä paljon. Käänsin saman tien pinkit balleriinani kohti rantaa. Pienen puiston laidalla oli isoja kiviä joita vasten aallot hajosivat pieniksi pisaroiksi ja pyörteiksi. Potkaisin kengät jalasta, kaivoin varpaat soraiseen hiekkaan ja istuin lämpimällä kivellä hetken.
Vieressäni oli korkea pensasaita, jonka toiselta puolelta alkoi Nokan satama-alue, mutta siinä kohtaa en edes kiinnostunut asiasta - siellä olis voinut olla vaikka murhanhimoisten dinosaurusten kesälaidun, evvk! Seuraavan kerran kun katsoin kelloa, aikaa oli kulunut kolme varttia. Minulle oli aivan sama vaikka olisi mennyt kolme tuntia, pitkästä aikaa tuntui siltä kuin akut olisivat latautuneet kunnolla täyteen...
Päätin vielä jatkaa itseni ilahduttamista ja lähtiessäni tallustelin puiston nurmikolla paljain varpain. Kanssaihmiset kieltämättä näyttivät olevan hieman hämillään, kun viimeisen päälle suittu naisihminen tamppaa nurmikonreunalla eestaas iso hymy naamallaan ja hiljaa hihittäen. :D

Aiemmin elämässä olen aina asunut lähellä merta, ja sen läsnäolo on ollut itsestäänselvyys. Nyt sen merkitys löytyi uudella tavalla; sitä pitää lähteä etsimään, vaikka kauempaakin kotoa, sillä mikään ei voita sitä vapauden ja arjestairtautumisen tunnetta jonka ison veden äärellä saa.
Eräs entinen ihastus oli elänyt ja mökkeillyt järven rannassa eikä hän koskaan tuntunut tajuavan miksi ihkuttelin aina (hänen mielestään) haisevaa ja sameaa merta. Miehen ollessa lomalla Espanjassa sain yhtenä aamuna tekstiviestin; "Nyt alan ymmärtää sinua ja meren ja järven eroja - olen istunut monena päivänä rannassa ja ihmetellyt aaltojen voimaa". Tuo summaa aika lailla juurikin tuon ratkaisevan eron ja syyn miksi järvi vain ei riitä. Iltauinnille lähden kyllä ihan mielelläni järven lempeisiin vesiin, mutta pääkoppa selkiää vain merellä.

Olen usein kulkenut kamera kädessä ja ikuistanut niitä juttuja, jotka ovat silmääni tai mieltäni/uteliaisuuttani/estetiikantajuani kiehtoneet, ilahduttaneet, askarruttaneet tai ruokkineet. Tässä muutama merenläheinen otos noista paikoista ja asioista.


Silta vie Hakaniemestä kohti keskustan kirkkaita valoja


Ihan puskista suoraan Tokoinlahteen


Luonnon oma valoshow


Kauppatorin kuuluisat lihikset kiinnostavat vähän varakkaampiakin...


Melkein kohdilleen mennyt panoraamakuva Suomenlinnasta käsin - Helsinki on vain hiukan vinoutunut paikka mikäli tähän otokseen on uskominen. :D


Vesikot ovat aikoinaan asustaneet Naantalissa!


Suomenlinnan kalliot ja kutsuva horisontti


Nimbocumulos, onneksi Suokin muurit olivat turvana


Tie seikkailuun aukeaa vaikka näin


Minikokoinen Myrskyluoto odottaa pygmi-Maijaa



Vankilan muurit ja jotain kaunista

4 kommenttia:

  1. Heijsan!
    Käyhän kurkkaamassa blogissani. Siellä on jotain sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UUuu kiitos! Ihana ylläri! :) Tartun haasteeseen heti kun ehdin, nyt on pakolinen leivontapäivä...jos sellaista nyt on olemassakaan. Ystävän hääkakkumaistiaisia varten huomiseks pitää pyöräyttää yhtä sun toista. Saan siis ihan luvan kanssa sotkea keittiötä. <3

      Poista
  2. Hei kiva tunnelma täällä!
    Pakko kuitenkin myöntää, että itsekin kuulun niihin sisämaan ihmisiin, jotka ei oikeen tuota merivouhkoamista ymmärrä. Itse haluaisin kovasti asua järven lähistöllä, ja Barbaari taasen on sitä mieltä, ettei järveen heitetty talviturkki ole edes kunnolla lähtenyt. Pientä ristiriitaa siis meilläkin, kumpi vesi on parempi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! =)
      Makuja on monia, mutta tässä kohtaa pakko myöntää että olen Barbaarin kanssa samaa mieltä - eihän se talviturkki järveen jää vaan meressä pitää sinun likoaman! Jrvikin menettelee, mutta meri on avoin tie joka aukeaa jokaisen sen rannalla seisovan edessä. Jotain vapauteen ja seikkailuun liittyvää siinä on, järvi kun loppuu hyvin äkkiä mutta merta pitkin pääsee vaikka maailman ympäri!

      Poista