torstai 30. toukokuuta 2013

Shania - unelmien toteuttamisesta

Nonni, täällä sitä hihkutaan taas! Toukokuu oli toivottoman kiireinen ja lisäksi kärsin sen seurauksena myös inspiraationpuutteesta. Mietin ja mietin, mistä kirjoittaisin, mutta jos ei lähe ni ei lähe. Mutta kohta lähtee; tämä täti hiihtelee reilun viikon päästä Osloon.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi tällä hetkellä olla Costa Ricassa ystäväni Sannan luona paikalliselämää ja -eläimistöä ihmettelemässä, mutta aikataulu venyi liian pitkälle minun puoleltani ja reissu siirtyi (toivottavasti jo) ensi vuoteen. Mutta koska minulla oli matkakassassa katetta ja lomaakin ystävällinen pomoni minulle lyhyellä varoitusajalla antoi, päätin toteuttaa jonkin matkahaaveistani.

Unelmakohdelistani on melko lyhykäinen. Skotlanti, Korsika, Norja, Kanada, Japani. Samat paikat ovat olleet listalla jo teinistä saakka, mutta vasta nyt lähden niitä unelmia toteuttamaan. Minulle ne suuret, upeat asiat ovat olleet jotenkin tabun asemassa aina. Sama koskee muitakin asioita kuin vain matkakohteita; olen tiettävästi omistanut erään loistavan leffan DVD:nä toista vuotta ennen kuin katsoin sen, ja silloinkin kämppikseni yllyttämänä. Siinä elokuvassa oli jotain, joka sai minut välttelemään sitä. Jotain mukamas suurta ja pelottavaa.
Ehkä aiemmalla elämälläni on tämän kanssa jotain tekemistä - siinä elämässä unelmia ei tehty toteutettaviksi, ne olivat olemassa siksi että toiset saisivat lytätä ne ja kertoa miksi en pysty/osaa/ole riittävän hyvä. Onneksi olen edes jollain tavalla järkiintynyt vuosien myötä enkä enää kuuntele moisia pötypuheita, ja resurssieni mukaan toteuttelen pieniä ja suurempiakin haaveitani. Omin käsin, omin jaloin, omalla vastuullani ja omien taitojeni varassa.
Samalla periaatteella lähden nyt matkaan. Vietän matkalla 3 päivää Tukholmassa, ja keskellä viikkoa hurautan junalla kolmeksi päiväksi Osloon. Aion kiertää kaikki vastaantulevat museot ja nähtävyydet ja yritän päästä myös vähän luontoon liikkumaan.
Lennot olisivat olleet aika lailla yhtä halvat junamatkojen kanssa, mutta hei, 5 tuntia Ruotsin ja Norjan maalaismaisemia suoraan Tukholman ytimestä Oslon keskustaan VS matkat lentoasemille, jonottamista ja tuskailua ja sama takaisinpäin...nyt kun on kerrankin aikaa, haluan ottaa rauhassa ja minimaalisilla paineilla.

Norja on aina kiehtonut minua, ehkäpä osin siksi että jo muutaman vuoden ikäisenä rakastuin Edvard Griegin Peer Güntiin. Kas siinä yksi tekele joka ei ole 30 vuodessa menettänyt tippaakaan viehätysvoimastaan, vaan edelleen sen kuuleminen saa minut kohoamaan jonnekin pilvien yläpuolelle.
Pienoisella kateudella saattaa myös olla osansa pelissä; 80-luvun lopulla isäni hoitama hyväntekeväisyysjärjestön presidentintehtävä vei hänet useamman kerran Bergeniin ja kyllä harmitti kun en koskaan päässyt mukaan! Hän kyllä aina muisti tuoda laku- ja vattuveneitä meille tuliaisiksi, joten hiukan anteeksiantoa taisin kuitenkin tuntea. Mutta nyt on minun vuoroni nähdä ainakin pintaraapaisu siitä taiasta jota olen tähän asti vain kaukaa ihastellut!

"Shania" tarkoittaa ojibwe-intiaanien kielellä "olen matkalla". Viikon työrupeaman jälkeen tuo sana on NIIN ajankohtainen! Kas tässä eräs Shania laulelee teille leppoisan ja kauniin laulusen. Älä pelkää unelmiasi, ne ovat sinun ja olemassa sinua varten. Ihanaa kesäkuun alkua ja onnea valmistuville! =)

http://www.youtube.com/watch?v=OMciyWyugKY


4 kommenttia:

  1. Vigelandin patsaspuisto Oslossa; siinä yhdistyy taide ja ulkoilmassa kävely. Ihana paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vigeland on mulla myös suuntana, tässä on viikonloppu aikaa tutkia matkaoppaita ja miettiä mitä haluaisis nähdä. Parissa päivässä ehtinee tärkeimmät jutut, ja pakko päästä jonnekin mettäänkin hyppelemään. Ituhippi sisälläni puhkuu innosta!

      Poista
  2. Skotlanti on kyllä ihana, ja Edinburghiin pääsee melko edullisesti Ryanairilla Tampereelta. Vielä täytyisi itsekin päästä Edinburghia kauemmas, nummille samoilemaan ja mielellään mökkeilemään johonkin ikiaikaiseen kivirakennukseen :)
    Meidän häämatkalla valitsimme junan lentokoneen sijaan matkalla Lontoosta Glasgow'hun, ja kumpikin oltiin äärimmäisen tyytyväisiä tähän ratkaisuun: junasta maalaismaisemaa näkee ihan eri tavalla kuin lentokoneesta, ja jotenkin se monen tunnin kököttäminen korvautuu sillä kaikella silmänruoalla.
    Toivon Hulda sulle kaikkea hyvää, eritoten matkalle toteutuneisiin unelmiin. Ihanaa reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, on ollut ihana seurata teidän yhteistä matkaa blogin kautta.
      Skotlanti on sit varmaan seuraavan matkan kohde. Ainakin toivon niin! :)
      Junalla reissatessa näkee paljon enemmän, ja pitkällä matkalla saattaa jopa päästä tutustumaan paikallisväestöön. Jotenkin ajatus siitä, että pääsen puksuttelemaan vuonojen yli kiskoja pitkin kutkuttelee jo mukavasti mieltä...

      Poista