lauantai 25. heinäkuuta 2015

Joulukalenteri - suunnittelun hyveistä

Nonni, johan se oli jo aikakin tehdä ensimmäinen jouluaiheinen postaus. Joten täältä sitä nyt tulee, tuutin täydeltä kilikelloja ja tähtisadetikkuja! Tinkelitong!

Ei, en ole seonnut (ainakaan entistä pahemmin) enkä ole repinyt kalenterista 4 kuukauden verran lehtiä välistä, vaan ihan oikeasti alan suunnitella joulua heti juhannuksen jälkeen. Ihan näillä näppäimillä kaivan Joulukirjan esiin, katselen mitä viime jouluna saatiin, annettiin ja syötiin. Koska rakastan joulua ja sen valmistelemista, kyseessä on lähinnä nautinnon maksimointi ja silkka ilonpito.

Ihanan Marja-Liisa Pitkärannan joulukuvia on tuhansia, ja nämä vaan saavat juuri oikealle mielelle vaikka keskellä kesää!

Olen monelta kuullut saman virren, ettei joulua ja siitä stressaamista haluta aloittaa ennen kuin on aivan pakko. Tehostettuna tuskaisella ilmeellä ja voihkimisella. Ymmärrän tämän asenteen kyllä täysin; jos ihmisen aikuisiän kaikki joulut ovat olleet täyttä ruljanssia ja stressiä ja väentungosta ja perheelle kiukkuamista, eipä siinä paljon iloista joulua vietetä.

Miun logiikalla hyvin valmisteltu on enemmän kuin puoliksi tehty.
Jos laatikot ovat paistovalmiina pakkasessa syyskuun puolella ja joulukakku leivottuna samoihin aikoihin, ei tarvitse hikoilla tukka märkänä keittiössä koko joulunalusviikkoa.
Jos lahjat on ostettu ennen lokakuun loppua, ei tarvitse tuskailla ruuhkissa ja onpa siinä myös laskujeni mukaan melkein kaksi kuukautta aikaa pakata ne.
Jos sipulihillo ja piparit ovat tehtynä ja joulupullat pakkasessa itsenäisyyspäivän jäljiltä, ei tarvitse panikoida yllätysvieraista tai pitkäksi venähtävistä illoista uunia vahtien.
Jos sinapit ja sillit on tehty viikkoa ennen jouluaattoa, aatonaatolle jää vain muutama ruoka tehtäväksi.
Mieti, jos tämän joulun aatonaattona olisikin hommia murto-osa entisestä ja täts it. Houkuttaako?

Viksu shoppailija aloittaa joulusuunnitelmat jo tässä kohtaa vuotta. Ennen syksyn alennusmyyntien alkua kannattaa tarkkailla niitä, joita on jouluna tarkoitus lahjoa. Mistä he puhuvat, mitä tarvitsevat tai kaipaavat elämäänsä, onko jotakin mennyt rikki tai onko harrastusvälineiden päivittämiselle otollinen aika?

Kun alet sitten alkavat, on aika lähteä ihan noin muuten vain katselemaan mitä löytyy. Talous pysyy tasapainossa ja menot jakautuvat tasaisemmin vuodelle, kun ostokset hoitaa vähän kerrallaan eikä maksa täyttä hintaa tavarasta. Olen laskenut, että pääsen noin puolta halvemmalla kun siinä muitten shoppailujen ohella pidän silmät auki ja ostan joululahjat syksyn mittaan.
Säästän myös omia hermojani ja vältyn hirveiltä kriiseiltä kun paineita ei ole - käsi ylös kaikki jotka vihaavat joulua sen valmistelun ja erityisesti joululahjaostoksien aiheuttaman stressin takia?

Jouluruokiakin voi jo nyt valmistella, vaikka sato ei olekaan vielä kypsynyt. Jos teet englantilaista jouluvanukasta, laita kuivahedelmät likoamaan alkoholiin nyt. Sama juttu, jos haluat tehdä panettonea tai hedelmäkakkua. Oma prosenttikakkuni lähtee tuossa syyskuun paikkeilla työn alle enkä ole ottanut tavaksi liottaa hedelmiä etukäteen, mutta jouluvanukas olisi mielenkiintoinen kokeiltava joten saatan sitä testata. Siispä syyskuun laivareissulta nappaamme rommipulloa mukaan!

Itsenäisyyspäivä on oikein näppärä päivä kasata perhe yhteen ja leipoa. Meillä perinteisesti ainakin pipareita pyöritellään koko perheen voimin.

Marja-Liisa Pitkäranta


Tiivistettynä meikäläisen jouluvalmistelukalenteri näyttää tältä:

ELOKUU

Lahja- ja ruokalistojen miettimistä, urkkimista ja vakoilua
Kuivahedelmät likoamaan

SYYSKUU

Laatikoiden valmistus paistovalmiiksi pakkaseen
Alennusmyyntien koluamista pieninä annoksina, ostoksia aina kun jotain sopivaa tulee eteen

LOKAKUU

Prosenttikakun leivonta, (jouluvanukkaan valmistus) (mikäli jaksan vaivautua) (ehkä) (ehkä en)
Lahjojen shoppailua ja pakkaamista


MARRASKUU

Lahjojen pakkaamista
Fiilistelyä ja glögi-kynttilänvalo-Loiri-iltoja

JOULUKUU

Itsenäisyyspäivänä/-viikolla piparien leivonta, sipulihillon valmistus sekä pullien leivonta ja pakastus

Viikko ennen aattoa sinapin ja sillin valmistus

2-3 päivää ennen aattoa joululeivän leivonta ja lohen graavaus

Aatonaattona maksalaatikon, sallatin ja sienisalaatin valmistus, kinkun keittäminen ja glaseeraaminen, laatikot jääkaappiin sulamaan pakkasesta, graavikalan leikkaus, riisivanukkaan ja glögikastikkeen valmistus aattoaamua varten

Aattona laatikoitten paisto, ruokien esillepano

Kuten huomaatte, aattona ei tarvitse paljon hikoilla tai ahistella tekemisen keskellä. Aatonaattona riittää 3-4 tunnin puristus, jonka jälkeen kaikki on käytännössä täysin valmista. Siksi joulu on meillä nautinnollinen, rento ja ennen kaikkea ihana juhla jota odotan joka vuosi aina vain suuremmalla innolla. Tänä vuonna sinäkin voisit kokeilla joulua pitkän kaavan mukaan, kerrankos sitä uusia juttuja kokeillaan. Jos vaikka oliskin rento ja helppo joulu tänä vuonna..?

Eipä kai paljon muuta mielessä - näin 14-tuntisen työvuoron, saunan ja pienen yömyssyn päälle on hyvä kiepsahtaa peiton alle ja nukkua melko lailla kellon ympäri. Jos vielä huomenna sais aikaiseks leipoa jotain hyvää, lupasivat sadepäivää eli todennäköisesti ei ole mitään menoa tiedossa.

Hilipatahei!
-Hulda









5 kommenttia:

  1. Mä en stressaa joulusta, en. Monia lahjottavia ei ole, joten sekin helpottaa asiaa. Tänä vuonna joulu ja valmistelut siihen alkoi jo pari viikkoa ennen juhannusta! Tästä se lähtee, hitaasti, ilman tuskaa ja hikikarpaloita. Mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä lailla! Eikö oleki ihanaa rauhassa nauttien tehdä? =) On muuten lohduttavaa huomata, että olen itse asiassa melko kärsivällinen ihminen, kun maltan juhannuksen juhlia alta pois ennen joulusesongin alkamista... :D

      Poista
  2. Juuh, piti siis kommentoida, että Joulu ja perässä sydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joulu <3 Hassultahan tuo näyttää nyt, kun Facebookkikin ossaa tuosta merkkiyhdistelmästä tehä sydämen... =)

      Poista